Kurpitsa-bataattikeitto tuo pehmeää lämpöä syysiltoihin! Syksy tuo mukanaan tunnelmaa, joka tahtoo pukea lämpimät villasukat jalkaan ja mieleen hiipii halu kääriytyä ihanan pehmeän peiton sisälle lämmittelemään. Pimenevissä illoissa on oma taikansa, oma tunnelmansa. Tekee mieli sytyttää kynttilöitä, nauttia vielä enemmän saunan lämmöstä ja lämpimistä halaus-hetkistä.

Ajattelin jakaa seuraavaksi pari vinkkiä, mitkä auttavat syksyn pimeyden keskellä. Kurpitsa-bataattikeitto ja ohje siihen, löytyy näiden vinkkien jälkeen.

Tuleeko sinullekin uni jo aiemmin illasta?

Tuntuu, että pimeä kutsuu luonnollisesti nukkumaan jo helposti kl 21 jälkeen. Ei tee mieli repiä tai puskea. Itse ainakin antaudun nyt mielelläni levon kuiskauksille, johon syysillat kauniisti kutsuvat.

Puhun mielelläni luonnollisten elämäntapojen puolesta, joka sisältää myös ajatuksen siitä, että vaikka elämme tässä ajassa, 2000-lukua, voimme edelleen, jos niin vain haluamme, elää luonnon syklien mukaisesti. Voimme antaa luonnon ohjata meitä, joka lisää näin tunnetta siitä, että olemme kaunis osa luontoa, joka saattaa monelta unohtua.

Syksyn energia

Syksyssä on luopumisen energiaa. Samalla kun puut pudottavat lehtensä, voimme mekin päästää irti sellaisesta, joka ei meitä enää palvele. Koittaa uusi vuodenaika ja samalla meillekin jälleen uudenlainen ajanjakso. Samalla kun luonto valmistautuu talven lepoon, voimme mekin hiljalleen rauhoittua ja levätä enemmän. Kun illalla tulee aiemmin pimeä, voimme luonnollisesti antautua levolle ja palautumiselle. Voit antaa itsellesi luvan levätä. Itse en esim. ”taistele” tätä pimeää vastaan iltaisin, sytyttämällä kirkkaita valoja, paitsi talven pimeimpänä aikana mikäli tahdon vielä tehdä töitä, jolloin käytän kirkasvalolamppua, säätääkseni valveillaolo-aikaani. Sitä suosittelen jo nyt aamuisin, koska aurinkoa ei näinä syksyisinä sateisina aamuina enää näy.

Vaikka pidän neljää vuodenaikaa rikkautena, on keskikesän jatkuva valoisuus ja talven pilkkopimeys hiukka turhan rankkaa meille. Meidän keho ei ymmärrä näitä ääritiloja ja ohjaa meitäkin herkästi kesäisin kohti hypertilaa ja talvella kohti apatiaa, ellemme itse tietoisesti valitse toisin.

KIRKASVALOLAMPPU JA ERIKOISLASIT

Kirkasvalolampulla voimme auttaa kehoamme ymmärtämään, milloin on päivä ja milloin on jälleen levon aika. Kirkasvalo auttaa säätämään sisäistä kelloa ja selkeästi vaikuttaa jaksamiseen. On selvää, että pimeys väsyttää sillä se lisää melatoniin , eli unihormonin tuotantoa.

Itse käytän lisäksi myös erikois-laseja, jotka estävät sinisen valon haitallisen vaikutuksen, jos olen kirkkaasti valaistussa ympäristössä. Sininen kirkas valo, eli lähes kaikki keinotekoinen valo, vaikuttaa melatoniinin, eli unihormonin tuotantoon. Tästä syystä, kannattaa läppäriin ja puhelimeen säätää ”nightmode” päälle, jolloin näytön sävy muuttuu illalla puna-sävyiseksi. Niin sanotut ”bluelight-blocker”- lasit tekevät saman asian. Suosittelen lasien käyttöä tämän lisäksi!

TIETOISESTI LÄPI TALVEN

Omaa oloaan voi siis näillä helpoilla keinoilla auttaa. Ei tarvitse antaa talven pimeyden – asiaa, jota ei voi muuttaa – vaikuttaa omaan jaksamiseen ja energiatasoihin. Talvella kun aurinko ei paista, emme myöskään saa riittävästi D-vitamiinia, jota muodostuu iholla, kun altistumme auringonsäteille. Ota siis hyvä D3-vitamiini valmiste käyttöön viimeistään nyt. Itse olen suosinut Biomedin D-tippoja, jotka sopii hyvin annosteltavaksi myös lapsille (1gtt(tippa)= 25mikrog), myös IHERB:stä voi tilata esim THORNE research D3.

Koodillani RUL828 voit saada 5% alennuksen IHERB tilauksestasi, jonka voi tehdä tästä!

Lämpöä tuova kurpitsa-bataattikeitto

Satokauden mukaan syöminen on minusta myös varsin järkevää. Silloin löytää tuoretta ruokaa kaupasta hyvään hintaan ja ruokavalio muuttuu myös luonnollisesti näin saatavuuden mukaan. Pelkkä tomaatti ja kurkku ympäri vuoden, ei oikein täytä meidän tarpeita ja kehollekin tekee hyvää, että ruoka-aineita vaihdellaan. Näin se hoituu ihan luontevasti!

Syksyllä kaupat ovat täynnä ihania kotimaisia värikkäitä juureksia ja esim omenoita, joita onnekas saattaa saada myös kerättyä sukulaisten tai muiden tuttujen kautta, suoraan omenapuun alta! Metsästä kannattaa tietty poimia sienet ja marjat!

INSPIRAATIO

Tämä ihana kurpista-bataattikeitto syntyi syysillan iloksi, kun inspiroiduin uudelleen syyskauden antimista.

Toivottvasti sinäkin tykkäät!

Kurkkaa myös ihana kurpitsakakku täältä!

LÄMPÖÄ TUOVA KURPITSA-BATAATTIKEITTO

  • puolikas kurpitsa (myski tai hokkaido)
  • puolikas bataatti
  • 1 sipuli
  • kasvisliemikuutio tai lopussa lisää itse tehtyä luulientä keiton joukkoon

Kuori kurpitsa, bataatti ja sipuli. Pilko pienemmäksi. Lisää vettä sen verran, että peittyvät ja keitä pehmeäksi. Voit käyttää laadukasta luomu kasvisliemikuutiota tai vaihtoehtoisesti tehdä kuten minä, mikäli sinulla on valmista luulientä jääkaapissa, (joka on muuten itsessään hurjan ravitsevaa ja kudoksia korjaavaa ja eheyttävää), niin voit lisätä sitä lopussa joukkoon.

Kaada vesi pois tai säästä, ellet tahdo käyttää kookosmaitoa.

Käytä soseuttamiseen blenderiä tai sauvasekoitinta.

  • Kookosmannasta tehtyä kookosmaitoa tai valmista kookosmaitoa 1-2dl riippuen siitä, miten paksusta keitosta pidät. Blendaa ja lisää vähän kerrallaan, kunnes koet että koostumus on sopiva. Kun keitto on blendattu lisää joukkoon oman makusi mukaan:
  • laadukasta suolaa (himalaya tai merisuola)
  • raasta joukkoon tuoretta inkivääriä
  • juustokumina jauhetta

Ihana lisä:

Paistoin voissa metsäsieniä, lisäsin vähän suolaa. Tässä kurpitsa-bataattikeitto odottaa jo syöjää. Lisäsin päälle paistettu sieniä, koristelin kookoshiutaleilla ja tuoreella timjamilla. Tää oli niin hyvää!!

Kurpitsa-bataattikeitto

AYURVEDA

Kirjoitin Ayurveda :sta edellisessä postauksessa. Sen löytää täältä!

Olen viimeisen vuoden ajan syventynyt myös Ayurveda :an, eli Intialaisen perinteisen lääketieteen oppeihin. Tämä kiehtoo minua paljon, sillä Ayurveda, kuten myös funktionaalinen lääketiede, jota olen opiskellut, lähestyy ihmistä yksilönä ja kokonaisvaltaisesti. Ayurveda tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Elämänoppia”, jonka tavoite on tasapaino – kehon, mielen ja sielun välillä.

Hengittämisen ohella, ravinto ja se mitä syödään on yhtä tärkeä vitaali, eli elintoimintoja ja elämää ylläpitävä toiminta. Terve keho ja mieli vaatii ravitsevaa ruokaa, joka parhaimmillaan on luonnollista, monipuolista, värikästä, itse tehtyä ja joka nautitaan täydessä rauhassa ja tietoisesti syöden.

Ayurveda :ssa tasapainoinen ruokavalio turvataan sillä, että jokainen ateria sisältää kaikki Ayurveda :n 6 makua; makea, suolainen, hapan, pistävä/tulinen, kitkerä/ karvas ja kutistava/ kuivattava. Sanotaan, että mieliteot voivat johtua siitä, että jokin maku – Sanskritin kielellä -rasa- puuttuu.

INKIVÄÄRI ja AYURVEDA

Inkivääri on vasodilatoiva, eli verisuonia laajentava ja näin ollen ominaisuudeltaan verenkiertoa ja myös hikoilua lisäävä. Inkivääri on lämmittävä ja näin ollen lämpö laajentaa, eli verenkierto lisääntyy kaikkialla kehossa. Lämpö voi siis näin ollen myös lisätä hikoilua.

Ayurveda :ssa Vata ja Kapha rakastavat inkivääriä, koska ovat ominaisuuksiltaan kylmiä. (Lue lisää kolmesta Dosha :sta, eli kehotyypistä edellisestä postauksesta). Tuore inkivääri on myös hyvin rauhoittava ja tyynnyttävä Vatalle. Inkivääri, joka on ominaisuudeltaan lämmittävä, ei kuitenkaan tuoreena ärsytä Pittaa samalla tavalla, kuin kuiva inkivääri. Kuiva inkivääri on, kuivaa ja lisäksi myös kuumempaa, joka sopii hyvin Kaphalle.

Kun inkivääri on kulkeutunut ruuansulatuskanavan läpi, sen jälkimmäinen ominaisuus – vipaka – on lopulta makea, joka tarkoittaa, että sen lopullinen vaikutus kudoksiin on ravitseva ja viilentävä. Tämä kertoo siitä, miten mielettömän hienolla ja moniulotteisella tavalla yrtit toimivat.

Ensin inkivääri tuntuu lämmittävältä – virya – sen pitkä-aikaisvaikutus kehoon on viilentävä ja ravitseva. Inkivääri on ihan mieletön ”superyrtti”, jota kannattaa käyttää ruuanlaitossa, lämpimissä juomissa ja vaikka itsetehdyssä mehussakin. Ei ihme, että inkivääriä on käytetty lääkkeenä jo tuhansien vuosien ajan!

 

Toivottavasti kurpitsa-bataattikeitto maistuu sinullekin!

Ihania syyshetkiä ja lämpimiä halauksia,

Sara

 

Tulevassa Astu omaan voimaasi- workshopissa puhun myös mm Ayurveda :sta ja miten sitä tietämystä voi hyödyntää omassa arjessa.

Lue lisää tapahtumasta linkistä yllä tai tästä!

 

One Thought on “Kurpitsa-bataattikeitto ja vinkkejä miten selättää talven pimeys!”

Jätä kommentti!