Aamun voi aloittaa monella eri tavalla ja toki joskus sitä vaan kiireessä repäisee itsensä ylös sängystä ja juoksee ulos ovestakin… Olen kuitenkin alkanut kiinnittämään huomiota myös aamun rutiineihin ja pyrin nykyään sisällyttämään siihen oman pienen tietoisen hetken ja tämän ei lopulta tarvitse ottaa paljoakaan aikaa. Oon tullut siihen tulokseen, että oikeastaan riittää vaan se, että tietoisesti pysähtyy ja hengittelee, sekä keskittyy, on läsnä ja luo yhteyden itseensä ihan vaan tietoisen hetken verran. Tämä voi olla jotain niinkin yksinkertaista, kuin että pysähdyt tai istahdat peilin eteen, katsot itseäsi syvälle silmiin ja kerrot itsellesi, kuinka upea juuri Sinä olet! Ootko muuten kokeillu, kuinka hyvälle tuntuu ihan vaan hyväksyvä hymyileminen itselleen peilin edessä? Se voi ehkä kuulostaa hassulta, mutta kun siitä pääsee jyvälle, niin sitä alkaa tehdä toistuvasti 😉

Tää itseasiassa liittyy siihen, että oli aika, jolloin peiliin katsominen ei todellakaan tuottanut mulle hyvää oloa. Peilikuvasta löytyi aina jotakin, joka ei miellyttänyt, tai missä oli jotain vikaa. Elin todella pitkään sellaisen, itseäni ja omaa peilikuvaa arvostelevan minän kanssa, kunnes havahduin ja aloinkin yhtäkkiä kuulemaan pääni sisällä olevan puheen, josta ei siis todellakaan tullut hyvä mieli. Siitä hetkestä alkoi muutos ja joka kerta, kun ”sain itseni kiinni” siitä, että sanoin tai ajattelin itsestäni jotain rumaa, korjasin sen ja käänsin puheet ja ajatukset tietoisesti kohti hyvää ja positiivista. Nykyään suhde peiliin ja itseeni on hyvin erilainen. Se on lempeä, hyväksyvä, rakastava ja hyvää oloa tukeva.

Tästä voit kokeilla pientä harjoitusta, jota itse tykkään tehdä aamuisin:

Voit tehdä harjoituksen ilman musiikkia tai musiikin kanssa. Jos valitset musiikin, laita soimaan jotakin rauhallista, ehkä jotakin sellaista, missä on vain sävel ilman sanoja ja josta sulle tulee hyvä olo.

Istahda sitten peilin ääreen ja katso itseäsi silmiin. Hengitä vapaasti syvään, sisään ja ulos hetken verran ja laita vaikka käsi sydämelle tai vatsallesi, tai siihen kohtaan, mikä sinussa intuitiivisesti tuntuu tarvitsevan kosketusta. Kosketus yleensä tehostaa kokemusta ja sitä kautta saat voimistettua yhteyden tunnetta itseesi. Kädet voivat myös levätä sylissäsi. Sulje sitten silmäsi ja hengitä edelleen syvään sisään ja ulos. Kiinnitä huomio nyt hengitykseesi, sydämen sykkeeseen ja kosketukseesi yksi kerrallaan. Pysy tässä tilassa hetken verran. Voit nyt mielessäsi ajatella jotakin, mistä olet kiitollinen juuri tänään, tässä hetkessä ja lopuksi voit sanoa itsellesi kiitos. KIITOS, että otit tämän hetken läsnäololle ja Sinulle.

Avaa sitten silmäsi ja katso itseäsi silmiin peilin kautta. Voit halutessasi vielä kiittää itseäsi, joko mielessäsi tai ääneenkin ja yksi tärkeimmistä asioista, HYMYILE lopuksi itsellesi hyväksyvästi, sillä Sinä ole Upea juuri sellaisena kun olet ♥

P.S. Epäilen, että näitä hyvän olon vinkkejä ja työkaluja tulee satelemaan tänne jatkossakin, joten käy välillä kurkkailemassa 🙂
Puss!

Tietoinen aamun hetki
Rakastan vastajauhetun kahvin tuoksua ja mulla, se kuuluu kyllä aamun. Ei sillä ettenkö pärjäisi ilman sitä, mutta tykkään todella juoda kahvia aamulla. Jos ei kahvi maistu sulle, tai sovi sulle heti aamusta, niin sun juttu voi olla jokin muu 🙂 Tee joka päivä niitä juttuja, joista sulle tulee hyvä mieli, heti aamusta alkaen! ♥

Jätä kommentti!